sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Lisää kevätpuuhia

Tänään menimme plantaasille TJ:llä vahvistettuna. Saimme kitkettyä palstalta rikkaruohoja juurineen, käännettyä kompostin ja leikattua viimevuotiset kuivuneet vadelmanvarret - eipä ollut montaa uutta vartta. :( Monta kuormaa varsia kulki keskuskompostiin. Lisäksi Jani ja TJ levittelivät hiekkaa yläpalstalle ja kompostia molemmille palstoille maanparannusaineeksi. Pyry keskittyi haukkumaan kiinni ollessaan ja karkailemaan vapaana ollessaan sekä kaivamaan syviä kuoppia.

Kevättöissä

Kävimme nostamassa loput maa-artisokat ja sattumalta kävi niin hyvä tuuri että jyrsijämies oli paikalla, joten varasimme saman tien palstojen muokkauksen. Toivon mukaan ensi viikonloppuna päästään istuttamaan ja kylvämään. Pyrykin osallistui innokkaasti maa-artisokkien nostoon. Lisäksi kitkin rönsyleinikit sun muut rikkaruohot yrttipenkistä. Kohta saa raparperia ja nokkosta!




lauantai 5. huhtikuuta 2014

Uusi satokausi

Kävimme tänään katsastamassa miten plantaasi on talvehtinut.
Maa on jo sulaa (ja mutaista).
Valkosipulit kasvavat!














Valkosipulivahti penkissään:















Nostimme muutamat maa-artisokat, ja kävimme tyhjentämässä kellaria. Perunoita jäi vielä vähän, mutta porkkanat saatiin nyt loppuun.

Kaikkiaan oli ihan keväinen keli.