sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Kylvöhommissa, 33 1/3

Yllättäen, promootiollisista syistä, tänään olin yksin liikkeellä plantaasilla.

Sain istutettua loput potut (Mayan Gold ja parsaperunat), herneet ja pavut. Tilaa on jäljellä enää tosi vähän. Olin kuvitellut, että parsapottuja olisi ollut 250 g, mikä on yleensä noiden erikoislajikkeiden pakkauskoko, mutta niitä olikin 2 kg. Onneksi sain jaettua naapuripalstoille ylijäämän - kaksi vakoa tuli silti omaan käyttöön.

Nokkosta ja raparperia tuli hyvin, ja vastaisuudessakin varmaan.

Vettä kantelin ihan kunnolla, maa oli pinnalta kuivaa ja kovaa. Onneksi alkuviikon ukkossateet olivat osuneet plantaasille. Rapsuttelin myös vähän mansikkamaata, joka uhkaa jäädä vuohenputkien valtaamaksi.

Tänä vuonna näyttäis tulevan hyvä valkosipulisato. Aiemmin istutetut potut työntävät jo lehtiä ylös maasta, lehtikaalitkin ovat hengissä.

Ensi kerralla: loput kaalit, *kurpitsat ja salaatit. Sitten alkaakin kitkeminen.
Päänahkaa kuumottaa.

lauantai 17. toukokuuta 2014

Kylvöhommissa, part deux

Tänään kävin Marionin ja Arin kanssa urakoimassa.
Marion kitki mansikkapenkkiä ja istutti härkäpapuja ja maa-artisokkia, sillä aikaa me Arin kanssa teimme penkkejä.

Ari ja Marion laittoivat herneaidat, saimme istutettua loput porkkanat, vähän valkosipulia (toiveikkaasti, vaikka onhan meille tulossa talvivalkosipuleita), punajuuret (2 1/3 riviä), sekä yhteen penkkiin lehtikaalia ja parsakaalia.

Kaalit menivät maahan saatuamme naapurilta kaksi hentoa lehtikaalin tainta - samallahan me istutimme siemeniä seuraksi. Harsotimme kaalit ja punajuuret kaikilla käytössämme olleilla harsoilla.

Kantelimme myös ahkerasti vettä.

Seuraavalla kerralla salaatit, loput kaalit, pavut ja herneet.

sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Päästiin kylvämään!

Kävimme tänään Paulan, Janin, Antun ja Pyryn kanssa laittamassa siementä vakoon.

Ensin istutimme perunat, sitten sipulit, lopuksi puoli vakoa ketunhäntää, pari vakoa palsternakkaa, yhden pinaattia ja kaksi porkkanaa. Kas, yläpalsta tulikin kylvettyä täyteen.

Muistimme myös ottaa kottikärryn pyörän huoltoon.
Pyry avusti jatkamalla iisopin tappamista kaivamalla ja järsimällä.

Seuraavalla kerralla sitten loput porkkanat, punajuuret, vähän lisää valkosipulia, ja mitä kaikkea muuta meillä vielä onkaan.