perjantai 29. heinäkuuta 2011

Ranskalainen visiitti

Päivän saalis:
-5 kelvollisen kokoista kesäkurpitsaa (3 keltaista ja 2 vihreää)
-pari kiloa pottuja
-pussillinen papuja (ja kourallinen herneitä)



Vattujakin olis saanu, muttei mahtunut mukaan. Uusia mansikoitakin olis muutamia. Salaattia tulee hyvin, sitä kuten kkurpitsoja, herneitä ja papuja sopii seuraavien kävijöiden napata. Kastella ei tarvinnut eilisen ukkossateen jäljiltä (18 mm vettä tunnissa), ja vähän vaikuttaa siltä, että tänään saadaan vielä lisää.

Kurkut alkavat olla lähellä oikeaa kokoa:


Etualalla mangoldeja, takana kkurpitsoita:



Konna on edelleen maisemissa:


Metro-lehtikin
on noteerannut havainnon.

tiistai 26. heinäkuuta 2011

Dog Day Afternoon

Lähdin töistä ajoissa plantaasia moikkaamaan.

Vettä kannoin keltasipuleille, härkiksille (joita saanee viimeistään ensi viikolla - isoja, pulleita palkoja), porkkanoille ja jättiläispalsternakoille (ainakin naatit alkavat lähestyä pensasluokkaa), sekä alareunan palkokasveille. Muutoin oli vielä suht' koskea maa. Ja mansikoille lirautin myös vähän.

Raparperit alkavat olla aika syötyjä (etana, etana...), mutta saaliksi tuli taas muutamia herneenpalkoja, viisi kesäkurpitsaa, rasia vattuja, ja salaattia. Noita kaikkia tulee koko ajan lisää.

Sääennusteesta poiketen taivas alkoi vetäytyä pilveen, ilma oli (ja on) hyvin hiostavaa, ja nyt lupaillaankin myöhäisiltaan sadekuuroja. Tutkan mukaan parhaimmat sateet menevät kyllä idästä ohi.

Plantaasialueella oli kans viisi alakouluikäistä natiaista, joita sai hätistellä pois palstoilta. Jos mitään on meiltä hävinnyt, niin nimet on ylhäällä...

sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

Saalistusaika

Kävinpä tänään ip plantaasilla saalistamassa. Reppuun mahtui:
-uusia pottuja (näyttäis tulevan hyvä sato :-)
-kesäkurpitsoja 5 kpl (samoin, ja ylihuomenna saa lisää)
-salaattia
-vähän herneitä (niitäkin on tulossa lähipäivinä lisää)

Raparperiä aattelin kans korjata seuraavalla käynnillä.
Kurkut kasvavat, ja alkavat vähitellen lähennellä korjuukelpoisia (mutta ei vielä pariin päivään). Vattujakin saa edelleen hyvin (nyt masuun).

Pinaatit itävät, joten eiköhän niitäkin saada vielä toinen sato, ellei säissä tapahdu suurta muutosta.

Kastella ei tarttenut (vähän ripeksi nyttenkin), mutta riivin potuista ruttoisia lehtiä useamman kourallisen. Kahden viikon sisään täytynee alkaa katkoa varsiakin.

Konna oli kuulemma haettu pois parin autopartion voimin, tiesi ohi kulkenut viljelijätoveri kertoa.

perjantai 22. heinäkuuta 2011

Vatustamassa

Käväisimme Janin kanssa torstai-iltana plantaasilla keräämässä taas reilun litran kypsiä vattuja. Samalla keräsimme myös pulskimpia silpoydinherneitä ja otimme mukaan pari kohtuullisen kokoista kesäkurpitsaa. Herneitä kypsyy lähipäivinä lisää ja kesäkurpitsoita saa niin ikään viikonloppuna lisää. Niistä lupaa tulla hyvä sato, ellei sää muutu liian kuivaksi. Pensaspavuissa on jo pieniä alkuja, ensi viikolla aikana niistäkin saa varmaan jo korjata ensimmäiset. Sokeriherneitä olisi vielä, joutaisi korjata pois. Ja sitä varhaisperunaa, sitä sopisi nyt nostaa ja syödä. Tilliäkin alkaa saada.

keskiviikko 20. heinäkuuta 2011

Ilmasto lämpenee!

Kävin tänään keräämässä pinaattia ja nyhtämässä kukkivat pinaatit pois. Tilalle kylvin uutta tulemaan. Vettä kannoin vain uusille kylvöksille, maa on muuten kivan kosteaa.

Poimin myös mukaan salaattia ja puolisen litraa vattuja - niitä tulee taas ihan hyvin.


Härkäpapuja alkaa piakkoin saada (taustalla kukkivia pottuja - niissä on kans marjoja):


Kurkut ovat vielä cocktail-palojen kokoisia.


Mutta kesäkurpitsoja saa ihan just kohta.




Silpoydinherneitä sain jo mukaan, samoin pari palkoa sokerisia. Lähipäivinä silpoytimiä saa hyvin lisää. Kuvassa etualalla papuja, salaattia, kkurpitsapenkki, oikealla punajuuria ja niiden takana sipuleita, kkurpitsojen takana herneitä.


Ja itse aiheeseen:
Piilokuvassa Mätäjoella on jotain, joka todistaa ilmaston lämpenemisen olevan totta - tällaista ei kovin usein Suomen luonnossa näe.


Seuraavaksi lähikuva havainnosta, mitähän lajia tuo mahtaa olla?


Ylänaapurit tiesivät kertoa että tuo on havaittu jo toissapäivänä, ja että siitä on myös ilmoitettu viranomaisille.

tiistai 19. heinäkuuta 2011

Vadelmasato kypsyy

Vietimme maanantaina Pojan kanssa plantaasilla nelisen tuntia. Maa oli hyvin kosteaa ja viime aikojen sateet näkyivät myös rikkaruohojen määrässä.

Kitkin alapalstan yrttipenkin ja salkopapupenkin sekä puolet papu- ja hernepenkistä (palstan puolen). Lisäksi kitkeskelin yläpalstalla härkäpapupenkkiä ja annoin kyytiä joka puolelle levittäytyville maa-artisokille.

Löytyivät ne punajuuretkin sitten - olin erehtynyt pitämään pinaattina ja vasta tarkempi tutkimus paljasti lehtien kuuluvan punajuurelle. Se raidallinen lajike jota istutimme ei näköjään ole kovinkaan punalehtinen... Nyt ne on kuitenkin myös harvennettu ja ehkä satoakin saadaan, penkki tosin kaipaisi vielä tarkempaa kitkemistä. 

Mansikka-aika alkaa olla ohi, mutta vattujen satokausi on nyt alkanut, keräsimme reilun litran kypsiä marjoja. Samaten keräsin litran verran mustaherukoita, mutta jäi niitä vielä toinen mokoma pensaisiin kypsymään. Karviaiset maistuivat vielä vähän raa'oilta joten ne jätin rauhaan.

Sokeriherneitä keräsin ison pussillisen, lisää on niitäkin vielä tulossa. Silpoydinherneet ovat vähän myöhäisempiä, muutaman pulskan palon jo söimme Pojan kanssa mutta loppuviikosta niitä lienee enemmän. Salaattia otin myös pussillisen. Kesäkurpitsat ovat myös hyvällä alulla, ja pari keskikokoista otin mukaan, yhden kumpaakin väriä. Avomaankurkut ovat vielä pienenpieniä. Loputkin pinaatit ovat alkaneet kukkia, joten se niistä kunnes uutta satoa saadaan.

Nostin valkosipuleista ne viime vuotisista lähteneet yksilöt, joiden varret olivat täysin laonneet. Ihan lupaavalta näytti sato ainakin tämän otoksen perusteella. Kuivattelen nyt sipuleita parvekkeella.

torstai 14. heinäkuuta 2011

Parin päivän tauko

Itse jätin eilisen käynnin väliin, koska tiistaina oli satanut, ja eilen oli päivällä aika pilvistä (enkä jaksanut sisällä olevan helteen takia).

Tänään ap Marion kävi kitkeskelemässä, ja suoritimme sitten vaihdon:
jatkoin kitkeskelyä vähän, rapsutin käytäviä, ja koetin vähän kaivaa esiin vatukkoa nokkosten, lupiinien ja horsmien seasta.

Saalistakin tuli mukaan:
-viisi timoa, joista isoin 6-7 cm läpimitaltaan,
-pussillinen sokeriherneitä (seuraavalle on luvassa saman verran)
-pieni rasiallinen vattuja (samoin)
-vähän salaattia

Härkäpapujakin saa kohta, palot ovat pulskeita.
Myös silpoydinherneitä alkanee saada viikon sisään.
Ja mustaviinimarjatkin alkavat olla kypsiä ihan just kohta.

Lopuksi kannoin pari kannullista vettä yläpalstalle - alapalsta oli vielä ihan märkä. Saas nähdä päteekö huomisen sääennuste - luvassa on taas enemmänkin sadetta.

tiistai 12. heinäkuuta 2011

Pinaattia peliin

Kävin eilen kitkemässä (pinsettien kanssa) ekan pinaattipenkin, ja istutin uutta pinaattia vanhojen tilalle.

Sitten kantelin vettä - maa oli rutikuivaa. Onneksi viime yönä satoi kunnolla, ehkä parikin senttiä on vettä tullut.

sunnuntai 10. heinäkuuta 2011

Harvennusta, kitkemistä, kastelua

Kävimme lauantai-iltapäivänä helteisellä plantaasilla Arskalla vahvistettuna. Vahvistettuamme itseämme myös eväillä ryhdyimme töihin. Harvensin palsternakat ja porkkanat (ja kitkin samalla penkit) Janin kitkiessä alapalstaa ja Arskan kantaessa kasveille vettä. Poika täytti kastelukannuja vesipisteellä.

Yksi kypsä vattu löytyi, vähän useampi mansikka. Pieniä kesäkurpitsanalkuja on paljon, mutta nyt tarvittaisiin VETTÄ niin kurpitsa- kuin mansikkapenkissäkin. Jopa viinimarjat alkoivat näyttää vähän nuutuneilta ja niillekin kaadettiin vettä.

Herneissä on jo paljon pieniä littanoita palkoja, vaan enpä osaa sanoa ovatko kyseessä silpoydin- vai sokeriherneet - ehkä molemmat.Sokeriherneethän sopii syödäkin litteinä, kasvaessaan ne muuttuvat aika tympeän makuisiksi.

Punavartinen pinaatti kukkii, se joutaisi korjata pois ja kylvää tilalle uutta kitkennän & lannoituksen jälkeen. Pinaattia saisi edelleen korjata. Nostimme kokeeksi myös pari Timoa ja ihan kelpoisen kokoista perunaa saimme.

perjantai 8. heinäkuuta 2011

Vettä!

Kävin tänään vaihteeksi kantamassa vettä plantaasille.
Laiskana jätin kitkemisen hyvin vähille - täytyyhän mullekin jäädä jotain tekemistä.
Huomenna saa ekat vatut, itse keräsin taas pussillisen pinaattia. Ensi viikolla voisi istuttaa uutta.

torstai 7. heinäkuuta 2011

Kitkeminen ei kesken lopu

Ennätin Pojan kanssa alkuiltapäivästä plantaasille taas vähästä aikaa. Kovasti oli kasvanut juu - varsinkin rikkaruohot. Alkajaisiksi nyhdin juolavehnät uudesta mansikkapenkistä Pojan huolehtiessa kypsistä mansikoista. Sitten saksin marjapensaat esiin kasvillisuuden keskeltä. Satoa näyttää olevan kypsymässä hyvin, jos vain eivät kuivu oksiin. Sen jälkeen palstan yläosan paahteessa oleskelu alkoi tuntua tukalalta ja siirryin kitkeskelemään alareunaa.

Hyvän hengettären toimittamien suklaatuuttien jälkeen tarmoa oli taas lisää, ja TJ:kin kääntyi paikalle. Jatkoimme kitkeskelyllä, vapautin mm. salaattipenkin rikkaruohoista ja TJ veteli raudalla penkkien välejä. Keräsin vielä pinaattia ja pari kesäkurpitsan kukkaa ennen kuin lähdimme Pojan kanssa neljän maissa kotia kohti jättäen TJ:n kanniskelemaan vettä. Yllättävän hyvin oli kyllä edellisenä päivänä kannettu vesi palstalla pysynyt.

Nyt näytästää siltä että satoa olisi tulossa korjattavaksi asti jopa palsternakasta. Mutta kitkemistä riittää!

keskiviikko 6. heinäkuuta 2011

Päivän työ, tehty jo on...

3 h kitkentää, 2 h kastelua. Eikä edes riittänyt.
Loman jäljiltä plantaasilla on törkeästi rikkaruohoja, mutta satokasvit ovat sentään hengissä ja hyvin voivia. Erityisesti alapalstalla rikkaruohot vallitsevat, yläpalstalla vähemmän (joku on salaa käynyt kitkemässä?).

Koetin saada röyhkeimmät rikkiset pois, mutta lopulta uupui tarmo. Vettäkin piti jaksaa kantaa.

Korjasin mukaan pussin pinaatteja, jotka osin alkavat olla jo ylikasvaneita, sekä muutaman salaatin - joiden päältä otin harson pois.

Perunat, härkikset ja herneet kukkivat, mansikat marjovat jo, ja vatuissa on isoja raakileita.


Kesäkurpistan alkujakin näkyy!
Muistin jopa kastella raparperit ja marjapensaat.

Huomenna lisää...