keskiviikko 6. elokuuta 2008

Syksyä odotellessa plantaasilla

Kävinpä plantaasilla viimeistä kertaa ennen lomamatkaa (seuraavan kerran reilun viikon päästä). Napsin muutamia vattuja suoraan pesaikosta, ja sitten keskityin perunanvarsiin. Rutto on pahasti iskenyt, ja joitain varsia jouduin leikkaamaan kokonaan poikki, muutoin vain riivin saastuneita lehtiä ja oksia. Ensi viikolla on jonkun muun käytävä tarkistamassa tilannetta.



Sipulit alkavat laota jo, joten viimeistään palattuani päästään niiden korjuuseen.
Joku amaootta oli käynyt kiskomassa porkkanoita maasta (ei jänis - elleivät jänikset käytä n. koon 40 jalkineita).

Kitkeskelin kans vähän palsternakkapenkkiä, samoin perunamaasta nyhdin isompia rikkaruohoja.

Osa (pienistä) kesäkurpitsoista oli kärjestään mädänneitä, mutta sain kolme korjuukokoista mukaani, samoin salaattia keräsin pussillisen.
Herneitä ei ihan vielä ollut, mutta ensi viikolla varmaan.

Marion oli vielä tulossa käymään kitkemään lisää, ja tietty korjaamaan satoa.

Ei kommentteja: