sunnuntai 5. syyskuuta 2010

Perunannosto

Kävimme nostamassa perunat. Ari heilutti kuokkaa, me muut keräsimme perunoita. Sato oli aika vaatimaton, pieniä olivat kaikki. Lienee seurausta kuivasta kesästä.

Muutama ihan kohtuullisen kokoinen kesäkurpitsa oli vielä kasvanut, kun säät eivät toistaiseksi ole liikaa kylmenneet, ja kukkiakin niissä edelleen oli. Härkäpavut eivät enää taida tuleentua mihinkään, joten keräsin loput vihreinä. Lisäksi otin mukaan parahultaisen palsternakan ja muutaman porkkanan.

Perunat kävimme viemässä kellariin.

Ari otti kuviakin.

Ei kommentteja: