sunnuntai 10. heinäkuuta 2011

Harvennusta, kitkemistä, kastelua

Kävimme lauantai-iltapäivänä helteisellä plantaasilla Arskalla vahvistettuna. Vahvistettuamme itseämme myös eväillä ryhdyimme töihin. Harvensin palsternakat ja porkkanat (ja kitkin samalla penkit) Janin kitkiessä alapalstaa ja Arskan kantaessa kasveille vettä. Poika täytti kastelukannuja vesipisteellä.

Yksi kypsä vattu löytyi, vähän useampi mansikka. Pieniä kesäkurpitsanalkuja on paljon, mutta nyt tarvittaisiin VETTÄ niin kurpitsa- kuin mansikkapenkissäkin. Jopa viinimarjat alkoivat näyttää vähän nuutuneilta ja niillekin kaadettiin vettä.

Herneissä on jo paljon pieniä littanoita palkoja, vaan enpä osaa sanoa ovatko kyseessä silpoydin- vai sokeriherneet - ehkä molemmat.Sokeriherneethän sopii syödäkin litteinä, kasvaessaan ne muuttuvat aika tympeän makuisiksi.

Punavartinen pinaatti kukkii, se joutaisi korjata pois ja kylvää tilalle uutta kitkennän & lannoituksen jälkeen. Pinaattia saisi edelleen korjata. Nostimme kokeeksi myös pari Timoa ja ihan kelpoisen kokoista perunaa saimme.

1 kommentti:

Pitbullsiili kirjoitti...

Sokeriherneitä on muistaakseni alareunassa, ja vähän matkaa ylempänäkin. Siitä ylöspäin on silpoytimiä. Käyn laittamassa uutta pinaattia ensi viikolla.