lauantai 14. syyskuuta 2013

Ei, en valita - kesä jatkuu!

Kuulas päivä syyskuun puolivälissä Pohjois-Atl^H^H^H^H^H^H^H^H^H^H^HMalminkartanossa.
Kävin aloittamassa penkkiä talvivalkosipuleille.


Huomenna koetan saada tuon valmiiksi.

Syyskuun puolivälissäkin näköjään juomavettä oli hyvä olla mukana; kaivellessa tuli hiki (+18°C).
Saaliiksi tuli mm. uuden sadon nokkosta iso pussillinen, pari mansikkaa,

papuja,

kesäkurpitsaa,

parsakaalia,

(kyssäkaalit ovat aika vaatimattomia, mutta ainakin tiedetään että kasvavat meillä - ensi vuonna ajoissa kylvöhommiin)

ja härkäpapuja (osa on jo tuleentunut, osa odottelee vielä)
.
Herneitäkin saattaa vielä saada

ja maa-artisokat kukkivat ympäri aluetta

Myös voikukat aloittelevat kukintaa - tosin julmasti kaivelin niitä ylös kohtuullisen määrän. Muutenkin nyt tuntuisi olevan hyvä aika käännellä maata, ja hankkiutua eroon edes isoimmista rikkaruohoista (niitä riittää). Salaattiakin tulee edelleen runsaasti, sitäkin otin "vähän".
Lopuksi nostin pari porkkanaa, rosamundaa (oikealla) ja Mayan Twilightiä (keskellä).
Viimeisistä ei ole vielä kokemuksia, mutta näyttävät kasvavan ihan hyvän kokoisiksi. Tarkoitus on testata myös makua lähipäivinä.

Ei kommentteja: