sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Vieläkö sitä satoa tulee?

No vielä tulee.

Kävimme tänään Marionin kanssa nostamassa porkkanat, jotka sitten hautasimme hiekkaan maakellariin.



Marion nosti myös "yhden" maa-artisokan - siis yhden pussillisen.

Samoin mansikan, herneitä, salaattia, pienen pussillisen kyssäkaalia, ja vähän parsakaalia.

Otimme pois myös viimeisen herneaidan, ja muutamat härkäpavut, sekä katoimme talvivalkosipulipenkin ja mansikkamaan hakkeella.

Kääntelimme myös maata, ja kasvatimme kompostia hillittömillä voikukkien juurilla.

Enää jäljellä on työkalujen öljyäminen, arkun peittäminen ja parsakaalien varsien siirtäminen (kasvavat vielä) kompostiin.

Ei kommentteja: