tiistaina 29. syyskuuta 2009

Ohi alkaa jo olla

Käväisin tänään töiden jälkeen katsastamassa plantaasia - ensi yönä kun saattaa olla jo hallaa. Syksyistä on.



Maa-artisokat ja herneet kukkivat vielä, samoin kurpitsa, mutta ei sieltä enää mitään ehdi tulla. Korjasin kuitenkin mukaani yhden käsipallon kokoisen kurpitsan, pussillisen herneitä (jätin litteät palot, vaikka ne tuskin ehtivät enää kasvaa) ja yhden purjon.

Ensi kerralla voisi nostaa herneaidat ja kääntää maata.
Palsternakkoja ja härkäpapuja voisi myös ottaa mukaan.



Sää suosi tänään: lähtiessäni liikkeelle satoi, mutta plantaasille ehdittyäni aurinko paistoi pilvien välistä. Maa oli mukavan mutaista, ja käydessäni kellarilla hakemassa vähän pottuja kellarin ilma tuntui lämpimältä. Brrh.

sunnuntaina 13. syyskuuta 2009

Tulihan nosteltua

Paula, Jani, Anttu ja Marion olivat jo paikalla, kun itse ehdin plantaasille, ja olivat jo nostaneet punajuuret ja lähes kaikki porkkanat. Molempi tuli hyvä sato, ja etenkin porkkanoista osa on suorastaan jättimäisiä.

Nostimme Marionille yhden maa-artisokan varren - niistäkin näyttäisi tulevan hyvä sato.

Ari ehti paikalle perunoita nostelemaan. Se olikin hauskaa hommaa: aikaisemmin päivällä oli satanut, ja maa oli märkää. Etenkin sinisten perunoiden erottaminen multapaakkujen seasta oli haastavaa. No, jos saadaan maa käännettyä ennen talvea, niin löydetään varmaan vielä lisää perunoita.

Perunasato on vain kohtalainen, mutta mahtuivatpa paremmin kellariin. Porkkanoiden kanssa tuli ahdasta.


Siniset porkkanat ovat tosiaan kuoreltaan aika tummia.


Ja muutamia mutanttejakin oli:


Punajuuriakin tosiaan tuli.



Lopuksi nappasimme mukaan vielä kurpitsan, ja veimme juurekset maakellariin.

lauantaina 5. syyskuuta 2009

Tarkastuskäynti hyvän sään aikana

Käväisin katsomassa miten maa makaa. Lämmintä on, tuli suorastaan kuuma farkuissa ja teepaidassa.

Mukaan tarttui pussillinen herneitä ja papuja, sekä lipstikkaa.
Nappasin myös pari porkkanaa - jotka ovat massiivisia! N. 6 cm paksuja ja 25 cm pitkiä. Kesäkurpitsa-aika taitaa olla jo ohi, kurpitsa sen sijaan koittaa vallata punajuuripenkin.

Maa-artisokat liekehtivät kukkamerenä.

sunnuntaina 30. elokuuta 2009

Kävin Pojan kanssa plantaasilla keräämässä papuja, sekä pensas- että härkäsellaisia. Muutama pullea herneenpalkokin oli, ja jokunen kypsä mansikka. Nostimme myös muutaman punajuuren ja pari isoa porkkanaa. Lopuksi niitin ja pakkasin laatikosta harsot yhteen pussiin ja roskat toiseen.

perjantaina 28. elokuuta 2009

Korjaava pikavisiitti

Käväisin tänään kerämässä taskullisen herneenpalkoja, pussillisen lipstikkaa (vielä itä sai), ja kolme kesäkurpitsaa, joista yksi oli aika iso. Ekan kurpitsankin vois piakkoin korjata, ja mansikoita tulee edelleen.

maanantaina 24. elokuuta 2009

Elonkorjuu

Sunnuntai-illan ajelulla poikkesimme katsomaan mitä palstalle kuuluu. Keräsimme talteen neljä kesäkurpitsaa (kaksi kokoluokkaa "valas"), pensaspapuja, härkäpapuja ja herneitä. Poika sai muutaman kypsän mansikan. Vattujen aika on jo ohi. Kurpitsa alkaa olla kooltaan nyt jalkapallon luokkaa. Pari pientä (tennispallo ja golfpallo) alkua on myös, saa nähdä ehtiikö niistä tulla mitään ennen kuin tulee kylmät.

lauantaina 15. elokuuta 2009

Perunat lakoon

Kävimme leikkaamassa loputkin ruton runtelemien perunoiden varret. Korjasimme myös satoa: nostimme loput punasipulit, poimimme viimeiset vatut, karviaiset ja mustaviinimarjat sekä ensimmäiset pavut ja pari kesäkurpitsaa.