lauantai 30. huhtikuuta 2016

Tragedia, nimbocumulus - eiku maa-artisokat

Kävimme tänään koko porukalla kevättöissä.

Nostimme kaikki (18 kpl) maa-artisokan mukulaa. Koskaan ei ole niitä tullut yhtä heikosti - yleensähän ne kasvavat kuin rikkaruohot. Ja tuo saalis oli 12 m matkalta.

Mutta raparperit nostavat päätään, samoin valkosipulit.






















Ja viime vuodelta maahan on jäänyt jotain sipuleita; lienevätkö valkoisia vai keltaisia? Se selviää, kunhan saamme maan muokattua ja nuo siirrettyä uusille paikoilleen.











Päivän aluksi kannoin siemenperunat kellariin, lopuksi taas siemenmaa-artisokat sinne odottamaan uudelleenistutusta.

Muutoin oioimme monivuotisen alueen reunaa - sillä on taipumus vallata alaa, ja nostelimme isoimpia rikkaruohoja. Pohdimme myös, että jos julistaisimme kasvattavamme voikukkia, niin nekään eivät menestyisi tänä vuonna.

Myös Tiku ja Taku kävivät moikkaamassa ((c) Sanna K).

sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Vuoden ensimmäinen kurkistus

Kävimme tänään Sannan ja Teemun kanssa toteamassa, ettei ihan vielä ole kiirettä maatöiden aloittamisen kanssa. Jäätä oli vielä paikoitellen ja maa oli tosi märkää.

Ensimmäinen talvivalkosipuli koettaa jo työntää vartta.

Päivän pääanti oli lahon seljapuun kaataminen ja pilkkominen. Mitenköhän siitä kannosta pääsisi eroon...