sunnuntai 21. syyskuuta 2008

Ja potut.

Käytiin tänään alkuillasta Marion, Paula, Anttu ja mä perunannostossa.


Perunasato on ... runsas.
Punajuuria tuli melko vähän, mutta sinänsä riittävästi välttämättömiin tarpeisiin. Niiden koko vaihteli nyrkkiä suuremmista sormenpään kokoisiin.
Lisäksi napattiin muutamia porkkanoita, Paulalle palsternakkaa (joiden lehdet lupasivat isompia juuria kuin mitä olikaan), ja itselleni syksyn viimeiset salaatit.

Koteja päin lähdettiin auringon jo laskettua.

sunnuntai 14. syyskuuta 2008

Syksy saa

Kävin tänään Arin ja Marionin kanssa syystöissä.


Marion keräsi härkäpapuja, ja Ari korjasi daikonit talteen. Muutama jopa oli ihan "dai".


Perunoitakin nostettiin neljä varrellista - nicola näyttää olevan hyvin satoisaa.
Marion nappasi myös yhden maa-artisokan mukulat käyttöön, ja "harvennettiinhan" me kans porkkanoita. Muutama oli ihan hyvän kokoinen, mutta enimmäkseen otettiin baby-porkkanoita pois tieltä. Kokeeksi nostin myös yhden palsternakan, ja kohta se pääsee pataan.

Ainakin osa punajuurista on ISOja, kohta pitäisi varmaan tehdä varsinainen sadonkorjuuretkue plantaasille.

Lopuksi käänneltiin vähän maata.