keskiviikko 9. heinäkuuta 2008

Ai, täälläkö on porkkanoitakin?

Mentiin Marionin kanssa töiden jälkeen yhdelle, kitkemiselle. Vähän hidasteltiin lähdön kanssa, kun näytti kovin sateiselta. No, plantaasilla ei kuitenkaan ollut satanut, vaikka tutkasta katsoen siltä näyttikin.

Sillä aikaa kun Marion kitki Ketun porkkanapenkkejä, raivasin minä pöheikköä vatukon ympäriltä.

Porkkanapenkeistä paljastui lopulta porkkanantaimia, sipuleille niissä penkeissä on käynyt vähän ohkaasesti - niitä on vain muutama hengissä, ja hyvin kitukasvuisina.
("Minun" penkeissä taas porkkanat alkavat jo kohta kaivata harventamista, ja sipulitkin voivat paremmin :-)
Perunat - sekä punaiset että valkoiset - kukkivat jo. Kohta voi siis toivoa saavansa uusia pottuja.

Vatukon raivaamiseen meni aikaa yhtä paljon kuin kahden porkkanapenkin kitkemiseen, mutta jätettä tuli paljon enemmän. Komposti kasvoi korkeutta n. puoli metriä.

Karviaismarjoja alkaa olla, joskaan ne eivät vielä ole kypsiä. Marjapensaiden luona on tulossa kans muutama keltainen vadelma, ja kaksi kypsää punaistakin löydetiin jo - saatiin siis maistiaiset.

Lopuksi kitkettiin vähän yhtä sipulipenkeistä, ja havaittiin kevätsipuleiden alkavan nousta. Niitä on kyllä tässä vaiheessa hemmetin hankala erottaa heinistä.

Koska alkoi tulla jo vilu, siirryimme keräämään pinaattia ennen kotimatkaa. Nyt suurimmat lehdet olivat käteni kokoisia, molemmat saimme ison pussillisen. Pienempiä lehtiä jäi vielä seuraavaan keruukertaan, vaikka osa pinaateista kukkiikin jo. Kohta täytynee laittaa lisää kasvamaan.

Ei kommentteja: