tiistai 1. heinäkuuta 2008

Pikavisiitti

Pitkästä aikaa plantaasilla. Rikkaruohot rehottivat, samoin pinaatti, joka ei ole koskaan ennen voinut palstallamme niin hyvin kuin nyt. Pinaattia keräsimmekin Päivättären kanssa mukaan isot pussilliset. Perunat ovat jo komeita, ja pavut näyttävät myös kasvavan mukavasti. Vatuissa on valtavasti raakileita ja mansikoissakin enemmän kuin aikaisempina vuosina.

Valkosipulit sen sijaan ilmeisesti kärsivät kylvöajankohtaa seuranneesta kuivuudesta, koska ne ovat lähteneet kovin huonosti kasvamaan, vaikka olivat komealla alulla istutettaessa. Palsternakka ja porkkanat ovat vielä kovin pieniä. Ja puput, nuo pitkäkoipiset perkuleet, ovat popsineet lähes kaikista punajuurista naatit! Harsotimme nyt punajuuret uudestaan jotta jänöjussit lakkaisivat käyttämästä punajuuripenkkiä salaattipöytänään. Mitä salaattiin tulee, se on hyvässä kasvussa harsonsa alla, mutta penkki pitäisi kitkeä. Nyt oli kuitenkin päivän sateiden jäljiltä turhan märkää kunnon kitkemissessioon. Karhuherra kuitenkin kitki raudalla perunapenkkien välejä ja itse nypin käsin muutamia isoimpia rikkaruohoja.

Ei kommentteja: