tiistai 29. syyskuuta 2009

Ohi alkaa jo olla

Käväisin tänään töiden jälkeen katsastamassa plantaasia - ensi yönä kun saattaa olla jo hallaa. Syksyistä on.



Maa-artisokat ja herneet kukkivat vielä, samoin kurpitsa, mutta ei sieltä enää mitään ehdi tulla. Korjasin kuitenkin mukaani yhden käsipallon kokoisen kurpitsan, pussillisen herneitä (jätin litteät palot, vaikka ne tuskin ehtivät enää kasvaa) ja yhden purjon.

Ensi kerralla voisi nostaa herneaidat ja kääntää maata.
Palsternakkoja ja härkäpapuja voisi myös ottaa mukaan.



Sää suosi tänään: lähtiessäni liikkeelle satoi, mutta plantaasille ehdittyäni aurinko paistoi pilvien välistä. Maa oli mukavan mutaista, ja käydessäni kellarilla hakemassa vähän pottuja kellarin ilma tuntui lämpimältä. Brrh.

Ei kommentteja: