lauantai 8. kesäkuuta 2013

Melkein kaikki on nyt maassa

Yhdeltätoista (ap) kotona, ennen yhtä plantaasilla.
Laitoin maahan (melkein kaikki) härkäpavut - oma penkki niillä on yläreunassa, muut ovat pottuvaoissa. (Niissä, joihin näin kylvää pottujen väleihin.). Alapalstalle kylvin pinaattia (2 vakoa) ja punajuuria 3 vakoa). Enää salaatti puuttuu, ja ilmatkin alkavat olla sen verran jäähtyneet, että sitäkin voisi kohta istutella.

Kylvötöiden jälkeen aloin kannella, ja vettähän meni. Maa on kuivaa, ja juo kaiken mitä sinne kantaa. Kantelin myös mansikoille, raparpereille ja kompostille. Ihan lopuksi harsotin vielä punajuuret ja pinaatit - ihan vain kuivumisen estämiseksi.

Ei kommentteja: