torstai 20. kesäkuuta 2013

Tuhoja ja korjauksia

Viime viikon tiistaina Marion ja Paula kävivät toteamassa, että plantaasilla oli käynyt tuholaisia. Herneaidat oli revitty ylös maasta, samoin kurpitsat.
(Tekis mieli hankkia joko riistakamera, tai haulikko ja raesuolaa.)

Sunnuntaina Paula ja Jani kävivät uusimassa istutuksia ja lyhentämässä ei-toivottuja kasvustoja.

Itse kävin tänään kylvämässä salaatit (vihdoin, vastoin), ja korjaamassa vähän raparperia.
Hirveää kitkemisen tarvetta ei ole, mutta ensi viikolla on kyllä syytä mennä viettämään pari päivää tekemässä tilaa omille istutuksille. Kastella ei onneksi tarvinnut vimeisen viikon sateiden tähden.

Mansikoissa alkaa olla jo raakileita.

Potutkin kasvat hyvin.

Mutta ympäristö näyttää paikoitellen kummitusmetsältä:

Ei kommentteja: