sunnuntai 27. kesäkuuta 2010

Kesäpäivä plantaasilla

Mentiin Marionin kanssa kitkemiskeikalle, ja reilussa parissa tunnissa saatiinkin jotain aikaiseksi. Kaikki muu paitsi perunamaa on nyt kertaalleen kitketty.
Lopuksi kannettiin vielä vettä yläpalstalle ja esiin kaivetuille palkokasveille.
Salaattipenkki oli vielä juhannusaaton jäljiltä kostea.

Pinaattia ja salaattia saa nyt, porkkanoiden harvennukseen en vieläkään ryhtynyt.
Marjapensaissa on raakileita - oksat oikein roikkuvat. Vatuistakin näkee että satoa on taas tulossa. Punajuuret ovat itäneet vähän heikosti, palsternakatkin ovat paremmassa vauhdissa. Sipulisadosta näyttäis tulevan hyvä.

Seuraavan kerran itse mennen tarkistuskäynnille keskiviikkona, jos sääennusteet pitävät paikkansa.

1 kommentti:

Ketturouva kirjoitti...

Kävimme samana päivänä Arilla vahvistettuna jatkamassa kitkemistä ja kastelua. Yritimme myös tukea vadelmia mutta hiukan huonolla menestyksellä koska kirves jäi kotiin.