perjantai 18. heinäkuuta 2014

Korikaupalla rikkaruohoja

Kävimme eilen Marionin kanssa kitkemässä n. 6-8 korillista rikkaruohoja, lisäksi Marion kasteli kaikki penkit.

Kaikki kasvaa hyvin - paitsi palkokasvit. Kohta päästään harventamaan porkkanoita.

Rutto on iskenyt timoon, riivin ruttoisia lehtiä niistä, ja Marion oli tehnyt samoin edellisellä käynnillään. Kokeeksi nostin kolme vartta, ja kyllähän sieltä pottuja jo saa. Vähän isompia voisivat kyllä olla.

Meille molemmille tarttui mukaan myös raparperia, masikoita ja vattuja söimme suoraan penkeistä.

Ei kommentteja: