lauantai 6. kesäkuuta 2015

Melkein valmis :-)

Tänään olimme koko poppoolla (minä, Marion, Sanna ja Teemu) liikkeellä.

Saimme istutettua avomaankurkut, kurpitsat ja kesäkurpitsat, (ruusu-, parsa- ja lehti-) kaalien onnettomat taimet (mea culpa), sekä kylvettyä punajuuret.

Sanna raivasi mansikat näkyviin - juhannuksena viimeistään saadaan eka mansikka (sic).

Ja Teemu perkasi uudelleen saksankirveleitä pois lipstikan ympäriltä. Edellisen kerran raivaamisen jälkeen ryytimaa oli taas kasvanut täyteen.

Raparperiakin saatiin (itse en tällä kertaa ottanut), siitä tulee hyvä sato tänä vuonna.

Lopuksi ennen harsotusta kastelimme penkit (Sanna ja Marion olivat ehtineet kastella jo suurimman osan ennen kuin ehdin paikalle) parhaaksi ennen sadetta.

Kaikki parsapotut työntävät jo vartta - seuraavalla kerralla saamme toivottavasti istutettua härkäpavut pottujen väleihin (pitää odottaa että näemme missä paikat ovat). Pakchoille varattiin tilaa kurkkujen viereen.

Ihan viimeiseksi kävimme kellarilla tyhjentämässä perunalaarin (yöks - hiiret olivat viihtyneet siellä) ja siirtämässä tavaramme helpommin saavutettavalle paikalle (joka on myös laajempi).

Jos luvattuja (ja ennustamattomia) sateita tulee, niin viikolla ei ole kiirettä käydä. Kitkettävää lie kyllä piakkoin odotettavissa.

Ei kommentteja: