keskiviikko 1. heinäkuuta 2009

Kitkettää, kitkettää

Kävin tänään töiden jälkeen riehumassa neljä tuntia plantaasilla. Piti lähtä pois, kun kello tuli kahdeksan ja itikoita alkoi olla.

Sain aikaiseksi porkkanapenkkien kitkemisen - syytäkin oli. Vesiheinä oli vallannut penkit täysin, ja pahoin pelkään, että olen kitkenyt osan porkkanoitakin. Tai sitten eivät ole jaksaneet nousta vesiheinien varjosta. Iso osa valkosipuleistakaan ei näytä itäneen, vaikka kyllähnän ne istuttaessa olivat vielä ihan virkeitä.

Perunat alkavat kukkia, ja viinimarjapensaissa on jo vihreitä raakileita. Eka kesäkurpitsakin kukkii jo. Pinaattiakin sai vielä, mutta ensi viikolla on kyllä syytä laittaa seuraava satsi kasvamaan.

Lopuksi kastelin kaiken muun paitsi maa-artisokat ja potut. Onneksi ei tarvinnut hillittömästi kantaa vettä. Toissapäivänä plantaasilla oli satanut kunnolla, ja maa oli vielä kosteaa.

Ensi kerralla sitten reunusten kimppuun kitkien.

Ei kommentteja: