lauantai 27. elokuuta 2011

Ja sitähän tulee!

Käväisin tänään plantaasia katsastamassa ja saalistamassa.

Papuja tarttui mukaan pusillinen - vähän jäi seuraaville. Loput härkäpavut alkavat olla viimeisillään; melkein korjasin nekin mukaan, mutta ehkä palot kestävät halkeamatta seuraaviin saalistajiin.

Yksi vihreä kesäkurpitsa tuli myös korjattua, keltaisiakin on vielä tulossa. Kurkkuja on myös saatavilla.

Mangoldia ja salaattia tuli iso pussillinen, seuraksi satunnaisia herneenpalkoja. Jälkimmäisten aika on ihan kohta jo ohi.

Pinaatista ei taida saada enää kunnollista toista satoa, vaikka siitäkin muutaman lehden korjasin.

Porkkanasadosta tulee todella hyvä. Mukaan tarttui yksi musta/violetti, sekä muutamia keltaisia ja oransseja. Pari haljennutta heitin suosiolla kompostiin.

Lopuksi riivin ruttolehtiä potuista, ja leikkelin varsia pois.

Vettä oli tullut sen verran, ettei enää tarvinnut kastella. Tiellä parkkipaikalta oli kanjoneita, samoin reitillä asemalle.

Ei kommentteja: